Jalustien lyhyt historia

Hevoset kesytettiin maassamme, luultavasti myöhäisellä neoliittikaudella. Ihmiset ovat pitkään tunnustaneet hevoset nopeasta kävelystään ja lempeästä voimastaan. Alkuaikoina hevosia käytettiin autojen ajamiseen. Kevät- ja syyskaudella sekä sotivien valtioiden aikana kunkin vasallivaltion armeijat perustuivat alun perin jalkaväen ja vaunujen sekoitukseen, usein satojatuhansia, kun taas suurin osa ratsuväestä oli enintään viisi tai kuusi tuhatta. Vasta kun Zhaon kuningas Wuling kannatti "Hua pukeutuneena hevosammuntaan", hän koulutti vahvan ratsuväen sekajoukkueen Zhaon osavaltiolle ja muutti alkuperäisen armeijan varusteet, mikä oli suuri muutos sotahistoriassa. Siitä lähtien vasallivaltiot ovat pitäneet ratsuväen kehittämistä erittäin tärkeänä.
Ratsastus oli kuitenkin tuolloin erittäin kovaa työtä, koska jalustaa ei ollut vielä keksitty. Kun Aleksanteri johti armeijansa Keski-Aasian halki ennen Kristusta, hänen miestensä jalat riippuivat tyhjinä hevosten vatsan molemmin puolin ilman tukea. Reisiensä voimalla he tarttuivat rajusti vajoaviin hevosiin pysyäkseen paikoillaan. Vaikeuksia on odotettavissa. Ilman jalustaa, joka on väline hevosen jaloille astumiseen, ratsastajat voivat käyttää jalkojaan vain hevosen puristamiseen samalla, kun he tarttuvat hevosen harjaan käsillään välttääkseen putoamisen, kun hevonen laukkaa tai hyppää. Terrakottasotureiden kaivaukset Lintongissa Shaanxin maakunnassa on tärkeä arkeologinen löytö Kiinassa. Qin Shihuangin terrakottasotureiden ja hevosten toisesta kuopasta löydettiin monia keramiikkahevosia, jotka olivat samankokoisia kuin todelliset hevoset. Hevoset olivat täysin varustettuja satuloilla, mutta jalustimia ei löytynyt.
Vaikka jalustin on pieni, se voi yhdistää ratsun ja hevosen hyvin yhdistäen miehen ja hevosen voimat maksimaalisen tehokkuuden saavuttamiseksi. Jalustimen keksinnön tarkka päivämäärä on edelleen epävarma.